Heippa pitkästä aikaa!
Anteeks etten ole kirjottanut. En ole uskaltautunut tänne vanhaan blogiin lukemaan kommenttejanne vasta kuin tänään. Olen palannut blogielämään pitämään uutta blogia, joka löytyy TÄÄLTÄ!
Olen tuottanu kaikille pettymyksen, mikä ei oo mitään uutta. Jossain vaiheessa vaan mä en enää jaksanu taistella sh:ta vastaan. Kaikki hämärty ja mä upposin takas sh:n maailmaan eli jossain vaiheessa mä vaan huomasin tekeväni uutta sh-blogia ja palanneeni vanhoihin tapoihin. Paranemisesta ei oo tietoakaan enkä koe olevani sairas vaan lihava. Mitä opinkaan itsemurhayrityksestäni? En mitään! Mä aidosti luulin rakkauden pelastavan. Luulin oikeesti löytäneeni tien ulos pahasta olosta, mutta ei kaikki olikin valhetta ja harhaa. Nyt tiedän ettei sh:sta ole ulospääsyä - ei minulle. Tieni jatkuu läskiä vastaan taistellen, hautaan laihduttaen.
Pettymyksiä itelle, teille, läheisille, kaikille. Päivittäin vaan itken mielessäni sitä etten kuollut. Itken että menin hyppäämään.. nyt kun jalat on paskana. Selkä korjattu titaanilla eikä ole enää kaunista selkää - normaalia. Nyt mä näytän kauhuleffan monsterilta. Mun on laihduttava, kuoltava. Emmä voi elää tän näkösenä. Ja ei hätää, kyllä mä kävelen jo, mutta pitkiä lenkkejä en voi tehdä. Ja niitä mä just tarviin eniten tässä maailmassa. Mun täytyy kuntoutua paremmin, mun on pakko muuten mä hyppään uudelleen ja korkeammalta.
Ei tätä torakkaa pelasta enkelitkään! :(
tiistai 9. heinäkuuta 2013
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Sairaalassa edelleen
Kaikki on niin sekaisin. Mä yritin itsemurhaa hyppäämällä sillon perjantaina neljännestä kerroksesta alas. Olin soittanu kaverille ennen kun olin menny kiipeemään kaiteen toiselle puolelle. Toisaalta mä haluan kovasti, että mä olisin kuollu. Mutta koska mä oon menny rakastumaan siihen ihanaan mieheen, jonka parvekkeelta hyppäsin, mä en halua kuolla. Mä haluan vaan sen kainaloon. Mun on pakko uskoo, että mun elämällä on jokin tarkotus, koska en kuollu. En koskaan oo ollu ennen rakastunu.. enkä tienny miltä se tuntuu, mutta nyt tiedän. Mä haluan muuttua, jotta mä saisin olla vielä pitkään täällä ja katsoa mun hanin silmiin. Tuntea sen kosketuksen. Kosketuksen ja kuulla sen sanat, jotka mä oon alkanu uskomaan. Se sanoo rakastavansa mua ja haluavansa olla mun kanssa lopunikää, ja mä tunne puolella alan oikeesti uskoo että se myös tarkottaa sitä, sillä kaikki sen teot puhuu ainakin sen puolesta.. Se oli täällä sairaalassa kaks yötä mun vieressä, koska me ei haluta olla erossa toisistamme. Me ollaan yhdessä toivottavasti lopunikää.
Mun on vaikee päästää irti sh:sta ja kaikesta siitä turvasta mitä se antaa irti. Mä tahtoisin jatkaa ja laihtua, laihtua ja kuolla. Mutta mä oon saanu nyt kokea sellasta turvaa mun poikaystävän ansiosta, että en ois uskonu sellasta olevan olemassa. Mä tiedän nyt että mulla on turva. Joku joka pitää mua kädestä enkä mä jää enää yksin. Mun on pakko uskaltaa antaa tän rakkauden voittaa ja päästää irti sh:sta ja kuolemasta. Tää matka tulee olemaan rankka ja raskas.
Tänään pääsin käymään ulkona pyörätuolissa ja ette usko miltä se tuntuu, kun rullailee itteään pyörätuolilla eikä jalat toimi. Mä itkin ja itken nyt tätä kirjottaessakin. Mitä mä oon menny tekemään itelleni. Kropalleni joka tahtois varmasti mun elävän pitkään. Toimivan. On vaikee selittää kaikkee mitä mä käyn läpi tällä hetkellä. Varmaa on, että mä rakastan J:tä ja mä teen elämässäni suuria muutoksia. Vielä mä en oo valmis kaikkeen, mutta vielä mä muutan elämäni ja jätän kaiken tän taakseni. J rakastaa mua tällasena kun mä oon ja jos joku noin ihana ihminen kuin J siihen pystyy ja kykenee vielä opettamaan sen mulle niin kyllä mä hyväksyn itteni vielä tällasena normaalipainosena läskipaskana itteni. Mun ajatusmaailma on vielä entisellään, mutta nyt siihen on tullut tilaa ajatukselle muutoksesta. Oikeasta sellaisesta. Halu omasta takaa vaikka pelottaa pistää kaikki peliin; sydän, turva sh:sta. Mutta tää rakastuminen on saanut mut ajattelemaan jotenkin toisella tavalla.. mä en tiedä mitä tää on, mutta.. toivon että J on se enkeli, se pelastus, se joka täyttää mun sisällä puuttuvan osan, että mä pääsen sh:sta ja kaikesta muusta ikävästä eroon. Mä rukoilen, että mäkin saan onnen ja että oon ansainnu sen. Mä toivon etten oo oikeesti niin paha kuin luulen. Mä toivon, että J näyttää mulle mun sisimmän. Miettikää joku ihminen voi rakastaa tällasta mun kaltasta.. Siks oon ruvennu ajattelemaan, että pakko mun on olla muutakin kuin surkimus, tyhmä, paska, läski.
Antaako tulevaisuudessa ikuisen painon pudotuksen (sh:n) viedä voiton vai rakkauden mieheen, joka saa mut tuntemaan itseni hyväksi?
Vaikkei musta tulis maailman laihinta ja kauneinta. Mä voin taas elää. Mä uskon tarkotukseen ja mä uskon, että mun itsemurhayritys oli se ja tää tajuton rakastuminen. Mä tiesin että mun pitää käydä aika pohjalla ennenkun saan muutosta aikaan.. enkä usko että ilman rakastumista oisin ees näissä mietteissä. Mä vaan luulin, että mun pohjalla käynti ois toisenlainen.
Pitkä tie tulee olemaan ja vaikea, mutta vihdoin mulla on rinnalla ihminen jonka sanat mä uskon. Antakaa anteeksi, että petän teidät.. monessa suhteessa mm. että hylkään hitaasti sh:n ja en jatka tän blogin pitoa.
Kiitos kaikesta teille<3 Ootte rakkaita, mutta mä jätän nyt kaiken sh-blogejen lukemisen tai kuvien selaamisen. Mä toivon itseni puolesta etten enää palaa tällä tielle. Kuolemaa uhmaanneena voin sanoa, että se on oikeasti lopullista olla poissa. Mä haluan ainakin nähdä vielä mitä tällä elämällä on annettavana. Ainakin mä oon nyt saanu sen mitä halusin eniten; pelastuksen. Mulla on nyt J, joka on mun suoja ja turva.
Kuuntele tää <3
Mun on vaikee päästää irti sh:sta ja kaikesta siitä turvasta mitä se antaa irti. Mä tahtoisin jatkaa ja laihtua, laihtua ja kuolla. Mutta mä oon saanu nyt kokea sellasta turvaa mun poikaystävän ansiosta, että en ois uskonu sellasta olevan olemassa. Mä tiedän nyt että mulla on turva. Joku joka pitää mua kädestä enkä mä jää enää yksin. Mun on pakko uskaltaa antaa tän rakkauden voittaa ja päästää irti sh:sta ja kuolemasta. Tää matka tulee olemaan rankka ja raskas.
Tänään pääsin käymään ulkona pyörätuolissa ja ette usko miltä se tuntuu, kun rullailee itteään pyörätuolilla eikä jalat toimi. Mä itkin ja itken nyt tätä kirjottaessakin. Mitä mä oon menny tekemään itelleni. Kropalleni joka tahtois varmasti mun elävän pitkään. Toimivan. On vaikee selittää kaikkee mitä mä käyn läpi tällä hetkellä. Varmaa on, että mä rakastan J:tä ja mä teen elämässäni suuria muutoksia. Vielä mä en oo valmis kaikkeen, mutta vielä mä muutan elämäni ja jätän kaiken tän taakseni. J rakastaa mua tällasena kun mä oon ja jos joku noin ihana ihminen kuin J siihen pystyy ja kykenee vielä opettamaan sen mulle niin kyllä mä hyväksyn itteni vielä tällasena normaalipainosena läskipaskana itteni. Mun ajatusmaailma on vielä entisellään, mutta nyt siihen on tullut tilaa ajatukselle muutoksesta. Oikeasta sellaisesta. Halu omasta takaa vaikka pelottaa pistää kaikki peliin; sydän, turva sh:sta. Mutta tää rakastuminen on saanut mut ajattelemaan jotenkin toisella tavalla.. mä en tiedä mitä tää on, mutta.. toivon että J on se enkeli, se pelastus, se joka täyttää mun sisällä puuttuvan osan, että mä pääsen sh:sta ja kaikesta muusta ikävästä eroon. Mä rukoilen, että mäkin saan onnen ja että oon ansainnu sen. Mä toivon etten oo oikeesti niin paha kuin luulen. Mä toivon, että J näyttää mulle mun sisimmän. Miettikää joku ihminen voi rakastaa tällasta mun kaltasta.. Siks oon ruvennu ajattelemaan, että pakko mun on olla muutakin kuin surkimus, tyhmä, paska, läski.
Antaako tulevaisuudessa ikuisen painon pudotuksen (sh:n) viedä voiton vai rakkauden mieheen, joka saa mut tuntemaan itseni hyväksi?
Vaikkei musta tulis maailman laihinta ja kauneinta. Mä voin taas elää. Mä uskon tarkotukseen ja mä uskon, että mun itsemurhayritys oli se ja tää tajuton rakastuminen. Mä tiesin että mun pitää käydä aika pohjalla ennenkun saan muutosta aikaan.. enkä usko että ilman rakastumista oisin ees näissä mietteissä. Mä vaan luulin, että mun pohjalla käynti ois toisenlainen.
Pitkä tie tulee olemaan ja vaikea, mutta vihdoin mulla on rinnalla ihminen jonka sanat mä uskon. Antakaa anteeksi, että petän teidät.. monessa suhteessa mm. että hylkään hitaasti sh:n ja en jatka tän blogin pitoa.
Kiitos kaikesta teille<3 Ootte rakkaita, mutta mä jätän nyt kaiken sh-blogejen lukemisen tai kuvien selaamisen. Mä toivon itseni puolesta etten enää palaa tällä tielle. Kuolemaa uhmaanneena voin sanoa, että se on oikeasti lopullista olla poissa. Mä haluan ainakin nähdä vielä mitä tällä elämällä on annettavana. Ainakin mä oon nyt saanu sen mitä halusin eniten; pelastuksen. Mulla on nyt J, joka on mun suoja ja turva.
Kuuntele tää <3
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis
Perjantain jälkeiselle postaamattomuudelleni on selitys. Ikävä sellainen. Me tavattiin sen jätkän kanssa ja me ryypättiin. Mä join paljon joten tajunta meni suurimmaks osaks kaikesta. Jotenkin ilta pääty siihen, että mä olin päätyny roikkumaan sen jätkän parvekkeelta ysin aikoihin illalla. Se asuu neljännessä kerroksessa. Ite en muista tästä mitään muuta kun sen kun se jätkä sit löys mut roikkumasta, mä vaan sanoin sile älä anna mun pudota. Se ei kuitenkaan jaksanu pitää kiinni ja mä tipuin.
Tipuin maahan ja matkalta muistan sen helpotuksen tunteen, että nyt tää kaikki paska on ohi.
Näin upeasti siinä ei mun tuurilla kuitenkaan käyny vaan jäin henkiin. Mä muistan pätkiä siitä, kun oon ambulanssissa ja multa kysellään asioita. Verikokeen mukaan veressä oli 2,6 promillee.
Mun jalat meni paskaks ja selkä. Kaikki leikattiin. Vasen jalka vasta tiistaina. Lääkärit uskoo mun vielä kävelevän ja palaavan suht normaaliks, mutta en usko. Tää on mulle ihan oikein. Kaiken lisäks mä vaan lihon nyt sairaalaan sängyssä liikkumattomana kivuista huutaen ilman, että voisin kuluttaa kaloreita. Molemmissa jaloissa kipsit ja selkään laitettu joku levy..
Mut siirrettiin tänään oman paikkakunnan sairaalan osastolle, jonne vanhemmat toi mulle koneen. Koskee joka paikkaan eikä kipulääkkeet auta, ahistaa ja pelottaa tää hiljauus ja yksinäisyys. Ite tän aiheutin, mutta musta on vaan koko ajan tuntunu lauantaina jälkeen, että oisinpa vaan kuollu. Miksi vitussa mä jäin henkiin!!
Antakaa mulle anteeks pikkuset, että oon näin kusipää, mutta vielä vaikka olisinkin lopun ikääni pyörätuolissa, musta tulee laiha!!
Mä en osaa kuvata tän hetkistä olotilaa yhtään enempää, mutta mikään hyvä se ei oo..
Pelottaa olla tämänki asian kanssa yksin taas..
Tipuin maahan ja matkalta muistan sen helpotuksen tunteen, että nyt tää kaikki paska on ohi.
Näin upeasti siinä ei mun tuurilla kuitenkaan käyny vaan jäin henkiin. Mä muistan pätkiä siitä, kun oon ambulanssissa ja multa kysellään asioita. Verikokeen mukaan veressä oli 2,6 promillee.
Mun jalat meni paskaks ja selkä. Kaikki leikattiin. Vasen jalka vasta tiistaina. Lääkärit uskoo mun vielä kävelevän ja palaavan suht normaaliks, mutta en usko. Tää on mulle ihan oikein. Kaiken lisäks mä vaan lihon nyt sairaalaan sängyssä liikkumattomana kivuista huutaen ilman, että voisin kuluttaa kaloreita. Molemmissa jaloissa kipsit ja selkään laitettu joku levy..
Mut siirrettiin tänään oman paikkakunnan sairaalan osastolle, jonne vanhemmat toi mulle koneen. Koskee joka paikkaan eikä kipulääkkeet auta, ahistaa ja pelottaa tää hiljauus ja yksinäisyys. Ite tän aiheutin, mutta musta on vaan koko ajan tuntunu lauantaina jälkeen, että oisinpa vaan kuollu. Miksi vitussa mä jäin henkiin!!
Antakaa mulle anteeks pikkuset, että oon näin kusipää, mutta vielä vaikka olisinkin lopun ikääni pyörätuolissa, musta tulee laiha!!
Mä en osaa kuvata tän hetkistä olotilaa yhtään enempää, mutta mikään hyvä se ei oo..
Pelottaa olla tämänki asian kanssa yksin taas..
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Sokkotreffit
Eilisestä asti oon taas käyny laajan tunneskaalan läpi. Kahlannut pohjamutia myöten ylitsepääsemättömään euforian tunteeseen. Ensiksi taidan kertoa teille ikävät, oksettavat ja läskit uutiset. Menin sitten syömään - ei ahmien - 10dl puuroa, noin 20dl vanilja jogurttia ja kourallisen laksoja. Kaloreita tästä lystistä kertyi ainakin 2100 eli ihan v*tusti liikaa enkä edes onneton minä oksentanu niitä. Sen sijaan ahdistelin katsella laihojen ihmisten kuvia lehdistä samalla leikellen niitä talteen. Tekstit tukkivat aivoni. Ne janoavat kostoa. Illalla oli pakko lähteä tekemään vielä iltalenkki 1h20min. Jumppapallolla tuli keikuttua senkin edestä koneella ollessa. Läskien puristelu se vasta tuottikin tuskaa. Siihenkin sain kulumaan aikaa. Puhelimella läskeistä räpsimäni kuvatkaan eivät imarrelleet kantajaansa. L-Ä-S-K-I. Ei olisi pitänyt syödä. Kaiken lystin lisäksi hakkasin oikein jalkani tohjoksi nyrkillä ja raapustin partakoneen terällä kuusi muistomerkkiä itsekurittomuudestani käteen.
Sitten päästäänkin niihin hyviin uutisiin. Mut oli lisänny joku vanhempi jätkä facebookissa kavereihinsa. En yleensä lisää ketään ketä en tunne, mut sen lisäsin, kun se näytti aika hyvännäköseltä :D Heh. Eihän siinä sitten mitään muuta, kun alettiin juttelemaan ja heti ens alkuun se kerto olleensa mun isin kanssa samassa työpaikassa jossain vaiheessa. Aikamme juteltua se sano haluavansa tavata. Huom. tähän väliin haluan kertoo, että se on just niitä pilluhaukka jätkiä, jotka on sen yhen ainoan asian perässä. No mä sit suostuin sokkotreffeihin, sillä ehdolla että se tarjoo mulle juomat illaks. Halvalla mua viedään. Halpa juoppohuora. Jos me nyt tänään oikeesti nyt sitten nähään ja juodaan niin nice, mutta kalorit ahistaa juomista. Juon kirkkaita. Lisäks tässä sokkotreffeissä on sellanen ikävä puoli, että se jätkä on tosi hyvässä kuosissa ja mä taas ruma ryhävalas. Ehkä alkoholi auttaa asiaan, mut sit se kuitenkin muistaa selvinpäin myöhemmi miten kuvottava oon. En todellakaan halua tai edes lähde treffeille, sillä mielellä, että meistä tulis jotain. En usko, että nähdään tän illan jälkeen.
Leikin salapoliisia ja selvitin sen taustoja.. Sillä on veli, jonka kanssa pari vuotta sitten pyörin samoissa bileissä ja illan istujaisissa. Sen veli oli ainakin ihan jees ja tykkäsin jutella sen kanssa, mut en koskaan ajatellukaan et siitäkään ois tullu mitään sen enempää.
Tänään mä haluan vaan ryypätä, pitää hauskaa ja sekoilla! Just tällä tyylillä elin 17-vuotiaana ja olin paljon onnellisempi ja pienempi, kun en angstannu yksin kotona ja ahminu. Oon huomannu että mitä enemmän kiellän iteltäni hauskanpidon sitä useemmin haluan ahmia. Luulen, että yksinäisyyteen. En enää aio rajottaa menojani niin jyrkästi. Mä sekoilen tänään ja huomenna tuun puimaan jälkipyykkiä tänne teille.
Hyvää naistenpäivää ja perjantai-iltaa kaikille! Luvatkaa tekin ottaa tänään ilo irti vaikka kuinka läskiahistas! Mäkin päätin purkaa läskiahistustani koulun jälkeen lenkillä ja jumpalla! Illalla sitten kompensoidaan liikunnan hyödyt, mutta mä tiiän että me onnistutaan vielä!<3
Sitten päästäänkin niihin hyviin uutisiin. Mut oli lisänny joku vanhempi jätkä facebookissa kavereihinsa. En yleensä lisää ketään ketä en tunne, mut sen lisäsin, kun se näytti aika hyvännäköseltä :D Heh. Eihän siinä sitten mitään muuta, kun alettiin juttelemaan ja heti ens alkuun se kerto olleensa mun isin kanssa samassa työpaikassa jossain vaiheessa. Aikamme juteltua se sano haluavansa tavata. Huom. tähän väliin haluan kertoo, että se on just niitä pilluhaukka jätkiä, jotka on sen yhen ainoan asian perässä. No mä sit suostuin sokkotreffeihin, sillä ehdolla että se tarjoo mulle juomat illaks. Halvalla mua viedään. Halpa juoppohuora. Jos me nyt tänään oikeesti nyt sitten nähään ja juodaan niin nice, mutta kalorit ahistaa juomista. Juon kirkkaita. Lisäks tässä sokkotreffeissä on sellanen ikävä puoli, että se jätkä on tosi hyvässä kuosissa ja mä taas ruma ryhävalas. Ehkä alkoholi auttaa asiaan, mut sit se kuitenkin muistaa selvinpäin myöhemmi miten kuvottava oon. En todellakaan halua tai edes lähde treffeille, sillä mielellä, että meistä tulis jotain. En usko, että nähdään tän illan jälkeen.
Leikin salapoliisia ja selvitin sen taustoja.. Sillä on veli, jonka kanssa pari vuotta sitten pyörin samoissa bileissä ja illan istujaisissa. Sen veli oli ainakin ihan jees ja tykkäsin jutella sen kanssa, mut en koskaan ajatellukaan et siitäkään ois tullu mitään sen enempää.
Tänään mä haluan vaan ryypätä, pitää hauskaa ja sekoilla! Just tällä tyylillä elin 17-vuotiaana ja olin paljon onnellisempi ja pienempi, kun en angstannu yksin kotona ja ahminu. Oon huomannu että mitä enemmän kiellän iteltäni hauskanpidon sitä useemmin haluan ahmia. Luulen, että yksinäisyyteen. En enää aio rajottaa menojani niin jyrkästi. Mä sekoilen tänään ja huomenna tuun puimaan jälkipyykkiä tänne teille.
Hyvää naistenpäivää ja perjantai-iltaa kaikille! Luvatkaa tekin ottaa tänään ilo irti vaikka kuinka läskiahistas! Mäkin päätin purkaa läskiahistustani koulun jälkeen lenkillä ja jumpalla! Illalla sitten kompensoidaan liikunnan hyödyt, mutta mä tiiän että me onnistutaan vielä!<3
torstai 7. maaliskuuta 2013
Pelon valtakunta
Pelot ovat läsnä koko ajan. Pelko hyökkää kimppuun, kun sitä vähiten haluaisi. Ahdistus kasvaa sadasta tuhanteen hetkessä astuessani peilin eteen, tunnustellessa kroppaani saati miettiessäni kilojani. Mitenkään päin ei ole hyvä. Tieto laihtumattomista kiloista lisää ahdistusta potenssiin miljoona.
Eilen tuli heitettyä kaverin kanssa 1h50min lenkki, josta osan matkaa juostiin. Kuvittelin jopa etten ois hengästyny yhtä paljon kuin kaveri.
Aamulla herätys soi taas iloisesti 5.20. Melkein suoraa päätä lenkille. Lenkkipolkuja kulutin 1h5min kävellen että juosten. Edes tuuli, kylmyys tai auraamattomat lumikinokset eivät estäneet menoani.
Koulu alkoi vasta 8.05, joten kerkesin hyvin tekemään 100 x-hyppyä, jumppaamaan ja siivoamaan. Koulussa vierähti kaks tuntia matikan parissa. Mun lukujärjestys muuttukin hieman siitä, mitä luulin sen olevan. Sen ansiosta mulla on maanantait vapaita. Tää jakso pitää sisällään itsenäisen ruotsin kurssin ja kaks matikan kurssia. Saa nähä miten tässä käy, kun on matikkaa. :s Yritän yrittää parhaani, mutta tiedän kyllä mun parhaani. Se töppää heti ensimmäiseen ahmimiseen, joka johtaa pahaan oloon fyysisesti sekä henkisesti ja sitten lintsaamiseen. Kierre on valmis ja mitään en saa ahmimisen lisäksi tehtyä.
Koulun jälkeen oon laskenu matikan tehtäviä ja tehny neljä kappaletta maantiedon oppimispäiväkirjaa. Kohta puolin ajattelin alkaa leikkelemään taas thinspo-vihkoon kuvia ja tekstejä lehdistä. :) Siinä saakin kulumaan kivasti aikaa.
Aamulla nappasin yhen kofeiinipillerin, koska tuntu että on niin vetämätön olo etten jaksa keskittyä ilman sitä. On muutenkin ollu väsyny ja ontto olo. Läski maha huutaa kaloreita. Pää ja maha vastakkain. Ääni pitää huolta, mutta pelkään sen hylkäävän. Pelkään itseni pettävän sen! Se on ainoa miksi jaksan olla.
Eilen kaloreita kerty 2dl puuroa ja 4dl vanilja jogurttia 420 kaloria. Laksoja tasaamaan turvotusta. Tänään syön hieman enemmän vaikkei saisi. Ei pitäisi!
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Juokse läski lapsi ja tule laihemmaksi!!
Ulkona mut vastaanotti lämmin lumisade. Olin varautunut tuimaan pakkaseen ja vetänyt ylleni fleecepaidan. Oli ihana ja piristävä lenkkeillä, kun ei tarvinnu jäätyä kauttaaltaan. Toki mun askellus oli mitä oli, mutta tunnin sain käveltyä. Oisin halunnu juosta, mutta tekosyitä löyty taas enemmän kuin tekoja. :(
Tuttuun tapaani lenkin jälkeen jumppasin ja tein lisäksi 100 x-hyppyä. Aikani puristeltuani läskejäni ja tuijottaessani velttoa, lihavaa ruhoani peilistä suuntasin suihkuun. Suihkusta puhjahdin vaatehuoneeseen meikkaamaan ja pukemaan kotivaatteet. Koulu alkaa kahdeltatoista, joten mulla on aikaa nyt leikellä lehdistä thinspiration-leikekirjaan kuvia ja tekstejä! :) Mulla on missio saada hoidettua tänään koulussa rästihommia pois ja käytyä rehtorin luona kysymässä voiko lukkari pitää paikkaansa. Tässä jaksossa on meinaan koulussa istuttavia tunteja vain kymmenen, mikä on tietysti ihana asia, mut on sit myös itsenäisiäkin kursseja, jotka on tehtävä. Mä aion selvitä tästä jaksosta! Oon nyt kaks päivää tästä jaksosta lintsannu, mutta tänään mä marssin kouluun vaikka mikä ois!
Yritän kaikin voimin pitää itteni positiivisena ja saada tän päivän tehtyä aamusta iltaan niin, että illalla uni maittaa.
Illalla kaveri tulee paikkakunnalle ja meidän ois tarkotus käydä lenkillä. Pääsen koulusta vasta puoli neljä, joten syön vasta sillon. Tämä siitä syystä etten voi syödä ennen 14.00, koska se on sääntö, josta yritän pitää kiinni. Ahmiessa siitä aina lipsuu. Illalla harvemmin sortuu ahmimaan, jos ei ole tehny sitä päivälläkään.
Tosi hyvää tiistaipäivää kaikille<3 Ootte ajatuksissani! ..Ja kiitos kommenteista.<3
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Kuviot mutkalla
Eilen juttelin yhen Suomi24:ssä tutustumani jätkän kanssa melkein kymmeneen, joten nukkumaan meno veny. Mä en ymmärrä miks mä liityin koko treffipalveluun, kun en halua seurustella. Huoh* Oon taas alkanu säätämään kymmeneen eri suuntaan kymmenessä eri asiassa. En saa vauhtia pysähtymään. Pitää vaan toivoo etten tosiaan koske niihin huumeisiin. Oon mä viime vuonna pilvee kokeillu, mutta en laske sitä huumeeks.
Aamulla en kyseisestä syystä jaksanu herätä 5.20, joten lähin lenkille vasta kahdeksalta. Tein 1h50min lenkin kävellen ja kotona jumppasin sormet kohmeessa. Kerkesin laskemaan matikkaa muutaman kappaleen puoli hutiloiden, kun keskittyminen ei riittäny. Puristelin vain läskejäni ja mietin mitä kaupasta pitää ostaa.
Käytiin kaverin kanssa kaupassa, josta mukaan tarttu sokeritonta mehukeittoo, vanilja jogurttia, zeroo ja 4-viljan puuroa. Kävelyä kerty 30-60min.
Netti ei oo tänään toiminu kunnolla. Oon onnistunu hajottamaan varmaan kannettavanikin. Oon mätkiny pitkin päivää itseäni jalkoihin. Takonut nyrkeillä niin että tuntuu. Hyvä vain, että sattuu. Niin sen pitääkin. En osaa lopettaa itseni satuttamista enkä halua. Oon ansainnu jokaisen iskun ja viillon..
Vähän ennen kolmea söin 2dl puuroa ja 4dl vanilja jogurttia. Kaloreita 420. Läskiahdistus ei ainakaan parantunu. Oon ihan väsyny ja mikään ei jaksa kiinnostaa. Puskin päivän halki silkalla ajattelemattomuudella. Toimi. Kohta vielä iltalenkille kuluttamaan syötyjä kaloreita! Saa tämä läski lehmä liikuntaa! Läski saa luvan hävitä!!
Hali pikkuset<33
Aamulla en kyseisestä syystä jaksanu herätä 5.20, joten lähin lenkille vasta kahdeksalta. Tein 1h50min lenkin kävellen ja kotona jumppasin sormet kohmeessa. Kerkesin laskemaan matikkaa muutaman kappaleen puoli hutiloiden, kun keskittyminen ei riittäny. Puristelin vain läskejäni ja mietin mitä kaupasta pitää ostaa.
Käytiin kaverin kanssa kaupassa, josta mukaan tarttu sokeritonta mehukeittoo, vanilja jogurttia, zeroo ja 4-viljan puuroa. Kävelyä kerty 30-60min.
Netti ei oo tänään toiminu kunnolla. Oon onnistunu hajottamaan varmaan kannettavanikin. Oon mätkiny pitkin päivää itseäni jalkoihin. Takonut nyrkeillä niin että tuntuu. Hyvä vain, että sattuu. Niin sen pitääkin. En osaa lopettaa itseni satuttamista enkä halua. Oon ansainnu jokaisen iskun ja viillon..
Vähän ennen kolmea söin 2dl puuroa ja 4dl vanilja jogurttia. Kaloreita 420. Läskiahdistus ei ainakaan parantunu. Oon ihan väsyny ja mikään ei jaksa kiinnostaa. Puskin päivän halki silkalla ajattelemattomuudella. Toimi. Kohta vielä iltalenkille kuluttamaan syötyjä kaloreita! Saa tämä läski lehmä liikuntaa! Läski saa luvan hävitä!!
Hali pikkuset<33
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)